Voi, kauhistus sentään! Kuten Satu86 omassa blogissaan totesi, on myös minulla pitkä aika edellisestä blogikirjoituksestani ajan puutteen vuoksi. Tenttejä, lukemista ja kaikkea muuta on kyllä mahtunut, mutta vapaa-ajalla tuntuu olevan näemmä mahdotonta vaan istua ja kirjoittaa tänne omia ajatuksiaan. Sen vuoksi pakottavat välitehtävät ovat olleetkin oivallisia ja niiden avulla olen saanut järjestettyä kirjoittamiselle ajan. Kun välitehtävät loppuivat, näkyi loppuvan myös tänne kirjoittelu. Ikävä sinällään huomata tämä, sillä oikeastaan kaikista ennakkoluuloistani huolimatta, olen tykännyt tästä kurssin suoritustavasta!
No, niin.. nyt sitten pitäisi tässä alkaa tehdä kurssista jonkin sortin yhteenvetoa. Ikäväkseni vaan huomasin senkin, että vaikka olen ollut kaikilla luennoilla fyysisesti läsnä, en ole niistä tänne hirveästi kommentoinut, vaikka vihkon sivut ovatkin täyttyneet huomautuksista. Nyt sitten tähän ajattelin rääpiä kasaan joitakin kommenttejani menneiden luentojen herättämistä ajatuksista.
BIG BROTHERIA JA SOSIAALISTA MEDIAA
Palaan tähän BB-teemaan. Ensimmäisillä mediakasvatuksen luennoilla keskustelimme Kirkon Ulkomaanavun osallisuudesta BB:n konseptissa ja mietimme sen olevan vähän kyseenalaista. On pakko tuoda esiin oma kommenttini asiasta, vaikken siitä hirveästi faktoja tiedäkään. Satuin nimittäin viime kaudella katsomaan BB:tä ja käsittääkseni Kirkon Ulkomaanapu oli sponsorina vain sen takia, koska Suomen BB-talon asukas Johan lähti asukasvaihtoon Afrikkaan. Näin minä asian ymmärsin.
Sosiaalisesta mediasta on pakko nostaa esiin tunnillakin puhuttanut Second Life -palvelin, jossa voi luoda itselleen virtuaalielämän. Minulle tuli jostakin syystä hirveä olo koko asiasta ja alkoi oikein ahdistaa. Luoda nyt toinen vaihtoehtoinen elämä, kun oikea elämä ei mennytkään niin kuin suunnitteli!? APUA!!! Nousi siis ihan karvat pystyyn ja kauhuskenaariot valheiden verkosta mieleen. Ilmeinen torjuntadefenssi ja hyvä niin, vaikka ei kai siinä "pelaamisessa" sinällään mitään pahaa ole niin kauan kuin se pysyy terveissä rajoissa.
TOIMINNALLISUUS KASVATUKSESSA JA POHDINTAA MEDIAN VAIKUTUKSISTA
Toiminnallisuutta kasvatuksen puitteissa haluaisin kommentoida sen verran, että olen jopa itse havainnut sen varsin toimivaksi muodoksi saada asioita perille. Oli luennoilla puhetta erilaisista mediatapahtumista ja osittain sellaiseksi määrittelisin myös parin vuoden takaisen Erilaisen liikennepäivän eräällä koululla. Tapauksen tehtävänä oli herätellä nuoria olemaan liikenteessä valppaana. Koululle oli tuotu oikeassa onnettomuudessa ruttaantunut skootteri, paikalla oli poliiseja kertomassa työstään sekä auditoriossa oli järjestetty tietoiskuja. Lisäksi paikalla oli eri median edustajia tekemässä tapahtumasta juttuja. Olin itse taannoin radiossa harjoittelussa ja kävin paikan päällä haastattelemassa asiantuntijoita sekä koulun oppilaita. Luulen, että kyseisellä monipuolisella tapahtumalla on ollut enemmän tehoa nuoriin kuin vain pelkillä tietoiskuilla olisi ollut. Siispä toiminnallisuus kunniaan vastakin niin mediakasvatuksen kuin muunlaisenkin kasvatuksen piirissä!
Tässä yhteydessä on mielestäni sopiva väli puida myös median vaikutuksia. Media on siis kaikkialla ja näin ollen se myös vaikuttaa vahvasti mielipiteisiin, identiteetin rakentamiseen, arvoihin jne... Joskus tunnilla käsittelimmekin sitä, kuinka lapset muistavat mainoksien iskulauseet ja teemamusiikit yllättävän hyvin. He imevät mediaa ja sen luomaa representaatiota itseensä ja sen vuoksi on erityisen tärkeää jo varhaisessa vaiheessa opastaa lapsia median käytössä sekä vastaanottajan että tuottajan näkökulmasta. Median vaikutuksista puhuttaessa tuli myös mieleen se, että jokainen meistä muodostaa omista lähtökohdistaan ja elämän piiristään käsin tiettyjä kuvia maailmasta ja näin ollen otamme sanomia vastaan myös eri tavoin. Lähettäjä ei voi koskaan olla varma, että vastaanottaja tulkitsee hänen viestinsä niin kuin hän on sen alunperin tarkoittanut. Sehän tästä koko elämästä tekee haasteellisen, eikö totta?!
VISUAALISUUDESTA
Kommentoinnin lopuksi voisin vielä kirjoitella muutaman rivin viimeisestä luentosarjamme aiheesta elikäs visuaalisesta lukutaidosta. Voinkin surutta todeta, että "kaikki ei ole sitä, miltä näyttää"! Tästä puhuu myös Sirkka Laitinen tekstissään "Kuvaa ymmärtämään - visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta" teoksessa "Näkökulmia mediakasvatukseen". Hänen mukaansa kuvan katsominen ja sen ymmärtäminen ovat kaksi täysin eri asiaa eivätkä nuoret harhakäsityksistä huolimatta opi visuaalisuuden tulkintaa ellei sitä heille erikseen opeteta. Laitisen mukaan visuaalisuus (aivan kuten mediakin) on läsnä kaikkialla kulttuurissamme. Tässä kohtaa tulee multimodaalisuus esiin. Media on siis täynnä eri asteisia kudelmia, joihin liittyy sekä kuvaa että ääntä mitä moninaisemmissa muodoissa. Tulkinta vaatii siis taitoa ja kykyä analysoida mediaa sen eri tasoilla.
Visuaalisuudesta puhuttaessa en voi olla kommentoimatta tunnilla katsomiamme antimainoksia. Ne todella herättivät ajatuksia. On vaan jännä huomata, kuinka antimainokset puhuttelevat aivan eri tavalla kuin tavalliset mainokset, vaikka periaatteessa ne ovat ihan samoilla keinoilla rakennettuja vaikuttumia. Julmaa! Lisäksi se tytön kansikuvan muokkaamisjuttu oli kiehtova ja puhutteleva. Media aina vaan muokkaa maailmaa ja meidän on hyvä ymmärtää, että se on vaan representaatiota maailmasta.
Mitä tähän kuvallisuus teemaan vielä tulee, niin oli mielenkiintoista huomata tv-ohjelmia kuunnellessa se, kuinka ne muuttuivatkin kuunnelmiksi, kun kuva puuttui. Huomasin kiinnittäväni huomiota enemmän arkisiin ääniin ja siihen kuinka ne on saatu aikaiseksi. Esimerkiksi Salatuissa elämissä kuuntelin ovien sulkeutumisia ja askelia hiekalla. Tuli ihan vanhat ajat mieleen, kun pienenä vielä minäkin tv:n läsnäolosta huolimatta kuuntelin harvase lauantaiaamu radiosta lasten kuuntelutuokioita.
LOPPUSANAT
Media on levittäytynyt kaikkialle ja sen myötä myös mediakasvatusta tarvitaan entistä enemmän. Se tulisi jalkauttaa arkeen osaksi opetusta ja perhe-elämää. Mediakasvatuksella edistämme valveutuneisuutta ja tervettä kriittisyyttä sen tarjoamien valmiuksien ansiosta.
Kiitos.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
maanantai 5. lokakuuta 2009
Kuvassa, kuvasta, kuvaan... vai ehkä sittenkin kuvatta ja mediatta?
Täydellistä mediapaastoa en ole vieläkään onnistunut harmikseni viettämään, mutta kuten ilmeisesti moni muukin, olen kyennyt vähämediaiseen päivään! Se tapahtui viime keskiviikkona. Kyseistä aamua en aloittanut Aamulehteä selaamalla enkä avannut radiota. Yliopistolle tullessa yritin tietoisesti vältellä katsomasta ympärilleni, sillä tähän kuvallisuustehtäväänkin liittyen joka puolella oli suunnattomasti kaikenlaisia mainoskuvia tms. materiaalia. Saksan tunneilla tosin tuli kirjoitettua ja katsottua kuvamateriaalia, mutta se oli pakollista, kun kerta tulin kouluun. Iltapäivällä kotona en avannut tietokonetta tai televisiota enkä edelleenkään lukenut lehtiä tai kirjoja. Otin päiväunet! Illalla menin improilemaan. Siellä kuunneltiin musiikkia, mutta en kokenut sitä enää tuossa vaiheessa päivää kovin pahana. Ainoa, mistä en voi olla ylpeä oli kännykän päällä pitäminen. Tosin en sitä yhtä viestiä lukuun ottamatta edes käyttänyt paitsi kuin aamulla herätyskellona.
Ei täydellinen mediapaasto, mutta edes jonkinlainen yrityksen tynkä! Sanoisin, että selvisin koetuksesta kohtuullisissa raameissa. Melkein tekisi mieli luvata täällä blogissa, että suoritan sen mediapaaston vielä joku kaunis päivä ihan kunniallisesti. Tekisi sellainen irtiotto niin hyvää, kun kerran tällaisessa mediaähky-ympäristössä elämme. Ja mitä vielä niihin ympäröiviin kuviin tulee, oli suorastaan kauhistuttavaa huomata, että päätä ei voinut ulkona kääntää oikein minnekään kun joka tuutista tuli kuvatulvaa niin mainoksien kuin kaiken maailman iltapäivälehtien lööppienkin muodossa vastaan!
Ja sellaisena pienenä kevennyksenä tähän loppuun voisin kertoa vielä tuohon kuvallisuusilmiöön liittyen erään pikku sattumuksen... Tekevälle nimittäin sattuu. Äitini, joka kaikesta ihanuudestaan huolimatta ei ole kovin hyvä tietokoneiden kanssa, onnistui taannoin tekemään jotakin, joka poisti kaikki kuvat web-sivuilta. Menipä vaikka Iltalehden tai Iltasanomien sivuille (Aamulehteä en tajunnut silloin testata), ei ollut jäljellä enää kuin pelkät tekstit. Loosseja loossien perään kirjoitusta eikä yhtään kuvaa. Voitte vaan kuvitella, että pisti hiljaiseksi. Uutisoinneista katosi jotakin oleellista, kun ei ollut enää kuvia värittämässä ja tasapainottamassa tekstiä ja vahvistamassa sanoman perille menoa. (No, sittemmin tilanne korjaantui uuden tietokoneen hankinnalla... nimittäin ATK-nörtitkään eivät saaneet kuvia palautettua :D ! Tosin oli koneen hankintaan muitakin syitä, onneksi.)
Ei täydellinen mediapaasto, mutta edes jonkinlainen yrityksen tynkä! Sanoisin, että selvisin koetuksesta kohtuullisissa raameissa. Melkein tekisi mieli luvata täällä blogissa, että suoritan sen mediapaaston vielä joku kaunis päivä ihan kunniallisesti. Tekisi sellainen irtiotto niin hyvää, kun kerran tällaisessa mediaähky-ympäristössä elämme. Ja mitä vielä niihin ympäröiviin kuviin tulee, oli suorastaan kauhistuttavaa huomata, että päätä ei voinut ulkona kääntää oikein minnekään kun joka tuutista tuli kuvatulvaa niin mainoksien kuin kaiken maailman iltapäivälehtien lööppienkin muodossa vastaan!
Ja sellaisena pienenä kevennyksenä tähän loppuun voisin kertoa vielä tuohon kuvallisuusilmiöön liittyen erään pikku sattumuksen... Tekevälle nimittäin sattuu. Äitini, joka kaikesta ihanuudestaan huolimatta ei ole kovin hyvä tietokoneiden kanssa, onnistui taannoin tekemään jotakin, joka poisti kaikki kuvat web-sivuilta. Menipä vaikka Iltalehden tai Iltasanomien sivuille (Aamulehteä en tajunnut silloin testata), ei ollut jäljellä enää kuin pelkät tekstit. Loosseja loossien perään kirjoitusta eikä yhtään kuvaa. Voitte vaan kuvitella, että pisti hiljaiseksi. Uutisoinneista katosi jotakin oleellista, kun ei ollut enää kuvia värittämässä ja tasapainottamassa tekstiä ja vahvistamassa sanoman perille menoa. (No, sittemmin tilanne korjaantui uuden tietokoneen hankinnalla... nimittäin ATK-nörtitkään eivät saaneet kuvia palautettua :D ! Tosin oli koneen hankintaan muitakin syitä, onneksi.)
tiistai 29. syyskuuta 2009
Yksi mediavapaa ympäristö, kiitos!
No, niin.. eilen luennon jälkeen aloin innokkaasti suunnitella tulevaa mediapaastopäivää, kunnes... tosiasiat iskivät vasten kasvojani.
Iloitsin ensin siis pitäväni tänään eli tiistaina sellaisen päivän, koska suunnitelmissani oli vain tenttiin lukemista, jumppaa ja illalla teatteriin meno. Sitten tajusin, ettei tuollainenkaan suunnitelma ole vapaa median piiristä. Sillä, jos luen tai teen lukemastani muistiinpanoja, on se mediaa. Jumpassa kuuntelisin cd:ltä tulevaa musiikkia ja sitten vielä illan teatteriesitys, joka olisi pelkkää representaatiota tästä yhteiskunnasta. APUA!!!!
Mikä on mediavapaa ympäristö? Milloin ja miten voisin ikinä toteuttaa haasteeksi annetun tehtävän? Tuntuu käytännössä aivan mahdottomalta. Kuten kommentoin Ompon blogiin, täytyisi mediapaastopäivää varten irrottautua totaallisesti normaalista arjen piiristä. Ompo kertoi viettäneensä mediattoman päivän häissä (tosin itse uskon, että siellä on ollut myös joitain median piiriin kuuluvia elementtejä!) ja onnittelin häntä tehtävän suorittamisesta.
Nähtäväksi jää suoriudunko tällä saraa itse haasteesta yhtä kunniallisesti.
Iloitsin ensin siis pitäväni tänään eli tiistaina sellaisen päivän, koska suunnitelmissani oli vain tenttiin lukemista, jumppaa ja illalla teatteriin meno. Sitten tajusin, ettei tuollainenkaan suunnitelma ole vapaa median piiristä. Sillä, jos luen tai teen lukemastani muistiinpanoja, on se mediaa. Jumpassa kuuntelisin cd:ltä tulevaa musiikkia ja sitten vielä illan teatteriesitys, joka olisi pelkkää representaatiota tästä yhteiskunnasta. APUA!!!!
Mikä on mediavapaa ympäristö? Milloin ja miten voisin ikinä toteuttaa haasteeksi annetun tehtävän? Tuntuu käytännössä aivan mahdottomalta. Kuten kommentoin Ompon blogiin, täytyisi mediapaastopäivää varten irrottautua totaallisesti normaalista arjen piiristä. Ompo kertoi viettäneensä mediattoman päivän häissä (tosin itse uskon, että siellä on ollut myös joitain median piiriin kuuluvia elementtejä!) ja onnittelin häntä tehtävän suorittamisesta.
Nähtäväksi jää suoriudunko tällä saraa itse haasteesta yhtä kunniallisesti.
maanantai 28. syyskuuta 2009
Nettiympäristön medialukutaitoa
Tehtävänämme on tällä kertaa arvioida omaa medialukutaitoa. Oikeastaan olen jo pohtinut näitä asioita aiemmin ja erityisesti blogitekstissäni "Mediamaailman havainnointia". Siinä toin myös esille Lasse Lipposen mietteitä hänen artikkelissaan "Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen" kirjoittamastaan medialukutaidon kahtiajaosta eli yleisestä mediaosaamisesta, jonka piiriin myös mediakasvatus kuuluu sekä paikallisesta ja yhteisöllisestä mediaosaamisesta, joka on erikoistumista johonkin tiettyyn median osa-alueeseen.
En siis rupea nyt toistamaan tuota tuon enempää, mutta voisin toki pohtia medialukutaitoani näiden uusien muotojen valossa eli juurikin nettiympäristössä tapahtuvaa toimintaa (myös blogien lukemista ja niihin kirjoittamista).
Elikäs, netissä pätee uutisten kohdalla sama luotettavuuden meininki kuin muissakin välineissä, joissa uutisia välitetään. Eli jos luen niitä ns. luotettavilta sivustoilta (Aamulehti, Hesari tms.) uskon niihin, mutta kriittisyyteni herää jos ne ovat juorulehtien palstoilta tai "roskalehdistöstä" peräisin.
Vaikka tuolla aiemmassa blogitekstissäni myönsin olevani välillä mainosten uhri, olen jostakin syystä netissä hyvin valveutunut ja tarkka niiden suhteen eli nettimainoksiin en niin vain haksahdakaan. Ne ikään kuin hyppäävät liikaa silmille. Televisiomainokset taas jotenkin ovat "hyväksyttävämpiä" ja lähempänä minua, koska olen ollut enemmän television ystävä kuin tietokoneen ja netin. Niinpä netin suhteen olen muutoinkin vähän kriittisempi!
Okei, sitten voisin mietiskellä blogien käyttöä ja niihin liittyvää medialukutaitoa. Ensinnäkin minun mielestäni blogien käyttö itsessään (vaikka se onkin osoittautunut ihan helpoksi näin ensikertalaisellekin) vaatii tiettyä osaamista käyttäjiltään eli Lasse Lipposen jaottelua mukaillen blogeihin liittynee paikallista ja yhteisöllistä mediaosaamista(/lukutaitoa). Blogit edellyttävät toimiessaan tarkoituksen mukaisesti ennen muuta aktiivisuutta sekä omien tekstien kirjoittamisen muodossa että toisten tekstejä kommentoiden. Vuorovaikutusta siis!
Mitä sitten blogien lukemiseen tulee... Vaikka blogit ovatkin varsin vapaamuotoisia omien asioiden esiintuomisen väyliä, aivan kuten luennolla "opetettiin", niidenkin tekstejä voi lähestyä myös retorisesta näkökulmasta eli niillekin voi esittää kysymyksiä ja tehdä tulkintoja siinä missä kaikille muillekin teksteille, kuten Lipponen asian ilmaisee artikkelissaan "Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen".
Lähteet:
Lipponen. Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
En siis rupea nyt toistamaan tuota tuon enempää, mutta voisin toki pohtia medialukutaitoani näiden uusien muotojen valossa eli juurikin nettiympäristössä tapahtuvaa toimintaa (myös blogien lukemista ja niihin kirjoittamista).
Elikäs, netissä pätee uutisten kohdalla sama luotettavuuden meininki kuin muissakin välineissä, joissa uutisia välitetään. Eli jos luen niitä ns. luotettavilta sivustoilta (Aamulehti, Hesari tms.) uskon niihin, mutta kriittisyyteni herää jos ne ovat juorulehtien palstoilta tai "roskalehdistöstä" peräisin.
Vaikka tuolla aiemmassa blogitekstissäni myönsin olevani välillä mainosten uhri, olen jostakin syystä netissä hyvin valveutunut ja tarkka niiden suhteen eli nettimainoksiin en niin vain haksahdakaan. Ne ikään kuin hyppäävät liikaa silmille. Televisiomainokset taas jotenkin ovat "hyväksyttävämpiä" ja lähempänä minua, koska olen ollut enemmän television ystävä kuin tietokoneen ja netin. Niinpä netin suhteen olen muutoinkin vähän kriittisempi!
Okei, sitten voisin mietiskellä blogien käyttöä ja niihin liittyvää medialukutaitoa. Ensinnäkin minun mielestäni blogien käyttö itsessään (vaikka se onkin osoittautunut ihan helpoksi näin ensikertalaisellekin) vaatii tiettyä osaamista käyttäjiltään eli Lasse Lipposen jaottelua mukaillen blogeihin liittynee paikallista ja yhteisöllistä mediaosaamista(/lukutaitoa). Blogit edellyttävät toimiessaan tarkoituksen mukaisesti ennen muuta aktiivisuutta sekä omien tekstien kirjoittamisen muodossa että toisten tekstejä kommentoiden. Vuorovaikutusta siis!
Mitä sitten blogien lukemiseen tulee... Vaikka blogit ovatkin varsin vapaamuotoisia omien asioiden esiintuomisen väyliä, aivan kuten luennolla "opetettiin", niidenkin tekstejä voi lähestyä myös retorisesta näkökulmasta eli niillekin voi esittää kysymyksiä ja tehdä tulkintoja siinä missä kaikille muillekin teksteille, kuten Lipponen asian ilmaisee artikkelissaan "Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen".
Lähteet:
Lipponen. Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Pirulainen nimeltään Internet
Että nyt pitäisi sitten pohtia median vaikutuksia lapsiin ja nuoriin... ja sitä onko jokin ilmiö erityisesti saanut minut huolestumaan!
Vaikea sinällään valita vain yksi aihealue, sillä ilmiönä olen yleisesti huolestunut lasten ja nuorten tietokoneen ja ennen muuta netin käytöstä. Okei, myönnän, että netissä piilee mahdollisuuksia ja se on nykyään yhä nuorempien ja nuorempien yksi suosituimmista median käyttövälineistä, mutta silti. Siellä on näitä irc-gallerioita, facebookkeja ja chatteja (jos niitä enää kukaan nykyään käyttää) plus nämä kaikki erilaiset treffi-palstat.
Irc-galleriaan etenkin eksyy valitettavan nuorilta sopimattomia kuvia, samoin facebookkiin. Tiedän, että kyseisiä sivustoja vahditaan tarkasti, mutta silti saattaa nuorille seurata ikävyyksiä, jos he eivät täysin ymmärrä sitä, että KAIKKI, mitä he netissä julkaisevat, ovat siellä IKUISESTI!
Netissä voi esiintyä myös pedofiilejä tai muuten vaan hulluja, jotka voivat valehdella ikänsä ja usein he etsivät sopivia "uhreja" juuri niistä paikoista, joissa nuoretkin viettävät aikaansa virtuaalimaailmassa. Ja sitten joutuu pahimmassa tapauksessa seuraamaan lehdistöä, jossa ruoditaan erittäin valitettavia alaikäisten hyväksikäyttötapauksia.
Myönnän, että nämä kuvaamani kauhuskenaariot ovat osin ylilyöntejä ja ymmärrän, että nuoret ovat kovin valveutuneita tietäessään vaaroista. Mutta voiko olla turhaan huolissaan jos yllä mainittuja hirveyksiä kuitenkin pääsee oikeasti tapahtumaan?! Mielestäni ei voi... ja tästä päästäänkin taas kätevästi tähän mediakasvatuksen tärkeyden ytimeen jälleen kerran. Go mediakasvatus, go!!!
Vaikea sinällään valita vain yksi aihealue, sillä ilmiönä olen yleisesti huolestunut lasten ja nuorten tietokoneen ja ennen muuta netin käytöstä. Okei, myönnän, että netissä piilee mahdollisuuksia ja se on nykyään yhä nuorempien ja nuorempien yksi suosituimmista median käyttövälineistä, mutta silti. Siellä on näitä irc-gallerioita, facebookkeja ja chatteja (jos niitä enää kukaan nykyään käyttää) plus nämä kaikki erilaiset treffi-palstat.
Irc-galleriaan etenkin eksyy valitettavan nuorilta sopimattomia kuvia, samoin facebookkiin. Tiedän, että kyseisiä sivustoja vahditaan tarkasti, mutta silti saattaa nuorille seurata ikävyyksiä, jos he eivät täysin ymmärrä sitä, että KAIKKI, mitä he netissä julkaisevat, ovat siellä IKUISESTI!
Netissä voi esiintyä myös pedofiilejä tai muuten vaan hulluja, jotka voivat valehdella ikänsä ja usein he etsivät sopivia "uhreja" juuri niistä paikoista, joissa nuoretkin viettävät aikaansa virtuaalimaailmassa. Ja sitten joutuu pahimmassa tapauksessa seuraamaan lehdistöä, jossa ruoditaan erittäin valitettavia alaikäisten hyväksikäyttötapauksia.
Myönnän, että nämä kuvaamani kauhuskenaariot ovat osin ylilyöntejä ja ymmärrän, että nuoret ovat kovin valveutuneita tietäessään vaaroista. Mutta voiko olla turhaan huolissaan jos yllä mainittuja hirveyksiä kuitenkin pääsee oikeasti tapahtumaan?! Mielestäni ei voi... ja tästä päästäänkin taas kätevästi tähän mediakasvatuksen tärkeyden ytimeen jälleen kerran. Go mediakasvatus, go!!!
tiistai 22. syyskuuta 2009
Mediamaailman havainnointia
Luin kurssikirjastamme Näkökulmia mediakasvatukseen sekä Lasse Lipposen artikkelin "Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen" että Olli Vesterisen tekstin "Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena" ja havaitsin niistä joitakin yhteneväisyyksiä. Molemmat näkevät median lonkeroituneen tiukasti yhteiskuntaan ja näin ollen sekä medialla että mediakasvatuksella on vahva rooli sosiaalisena vaikuttajana etenkin lasten ja nuorten kasvussa. Tästähän me toki olemme myös luennoilla paljon keskustelleet.
Kiinnitin huomioni myös väline-, sisältö- sekä toimijuusyhdistelmään puhuttaessa mediasta. Vesterinen korostaa artikkelissaan sitä kuinka media nähdään yleensä joko välineinä, sisältöinä tai toimijoina erikseen. Tärkeää olisikin pystyä hahmottamaan ne toisiaan tarvitsevina ja tukevina elementteinä. Hän viittaa tekstissään tässä yhteydessä Suorannan ja Ylä-Kotolan (2000) esittämään ajatukseen representaatiosta, jota on jopa esitetty mediakasvatuksen keskeiseksi käsitteeksi. Representaatio siis tuottaa ja välittää meille kuvaa maailmasta (tässä tapauksessa mediasta), jossa elämme ja siitä muodostuneet käsityksemme muovaavat arvomaailmaamme. Tämä näkökulma kattaisi alleen niin välineet, sisällöt kuin toimijatkin.
Lipponen vie ajatuksen vähän eri suuntaan ja jakaa medialukutaidon sekä yleiseen mediaosaamiseen että paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Näistä yleinen mediaosaaminen on mediakasvatuksen aikaansaamaa ja se keskittyy ennen muuta tarjoamaan välineitä median vastaanottoon, tulkintaan sekä tuottamiseen. Paikallisessa ja yhteisöllisessä mediaosaamisessa taas Lipposen mukaan korostuvat johonkin tietyyn mediayhteisöön osallistuminen, toimintaa välittävät välineet sekä mediatoimijuus. Esimerkkinä hän mainitsee elokuva-alan opiskelijat, jotka opintojensa aikana tutustuvat käytännössä homman tekemiseen ja luovat näin oman specifin osaamisensa. Jos ymmärsin oikein, Lipposen artikkelista voi päätellä, että vasta tässä jälkimmäisessä eli paikallisen ja yhteisöllisen mediaosaamisen alueella toteutuu tuo yhteensulautuminen "kaiken kattavuuteen" median ymmärtämisen saralla.
Hmm... kuulunkohan minäkin sitten tuohon paikallisen ja yhteisöllisen mediaosaamisen piiriin, kun pääaineenani on teatterin ja draaman tutkimus? Ainakin joltain osin. Olen nimittäin pannut merkille, kuinka tulee usein analysoitua jopa tahtomattaan erinäisiä elokuvia tai esityksiä. Tässäpä siis kätevä pitkän kaavanmukainen aasinsilta tuohon välitehtäväämme numero 4. Myönnän siis olevani muodon ja rakenteen analysoija. Minusta on hauska bongailla leffoista aristoteelisia draaman kaaria ja huomata käännekohtia tai tunnistamisia. Usein pystyn kuitenkin olemaan (onneksi) havainnoistani hiljaa, etteivät kanssakatsojat häiriinny. Mutta joskus, kuten Terhikin omassa blogissaan kirjoittaa, olen myös minä todella ärsyttävä seuralainen kommentteineni ja kysymyksineni.
Vastaanottajan roolin olen omaksunut etenkin uutisia seuratessani. Kuuluu "formaattiin", mutta joskus on toki niidenkin luonnetta hyvä pysähtyä pohtimaan. Mieleeni muistuikin Nylon Beatin ja Arvi Lindin yhteistyöllä tekemä biisi "Hyviä uutisia", joka pistää miettimään uutisten luonnetta yhä enemmän. Miksi uutisissa näytetään meille pääasiallisesti vain ei-niin-kivoja asioita?! No, uutisten tehtävä on näyttää siis totuuksia reaalimaailmasta reaaliajassa ilman että toimittaja värittäisi asioita. Se luo autenttisuuden ja luotettavuuden tunnun. Se uutisista... Kuten jo erääseen blogiin (nimeä en muista enää!) kommentoinkin, tunnustan myös minä joskus olevani vastaanottaja mainoksia katsoessa. Olen siis joutunut mainosten uhriksi! Muutamia kertoja olen huomannut haluavani jonkin tietyn jutun, koska olen luullut sitä tarvitsevani. Sitten kun sanon sen ääneen, poikaystäväni on naurahtaen todennut minun haksahtaneen mainoksiin. Olen siis onnekseni ennen ostopäätöksiä tajunnut tilanteen! Mitä sitten kaikkeen "hömppään" tulee, niin toisinaan minäkin laitan aivot narikkaan ja otan sen ihan viihteenä. Toisinaan taas se kriitikkominä sieltä heräilee.
Että vaihtelevaa on! Tosin tuo vaihtoehtoisten tapojen suunnittelija olen harvemmin. Yritin oikein miettiä sellaista tapausta, muttei mieleeni noussut siltikään mitään erityistä. Ehkä lähinnä joskus jotain web-sivuja katsoessa on tullut sellainen olo, että tätä voisi muuttaa selkeämmäksi (kuten juuri ne Anniina Lundvallin esittelemät mediakasvatuksen www-sivut).
Tässäpä tämänkertainen annos... *Huokaus*
Lähteet:
Lipponen. Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
Vesterinen. Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
Kiinnitin huomioni myös väline-, sisältö- sekä toimijuusyhdistelmään puhuttaessa mediasta. Vesterinen korostaa artikkelissaan sitä kuinka media nähdään yleensä joko välineinä, sisältöinä tai toimijoina erikseen. Tärkeää olisikin pystyä hahmottamaan ne toisiaan tarvitsevina ja tukevina elementteinä. Hän viittaa tekstissään tässä yhteydessä Suorannan ja Ylä-Kotolan (2000) esittämään ajatukseen representaatiosta, jota on jopa esitetty mediakasvatuksen keskeiseksi käsitteeksi. Representaatio siis tuottaa ja välittää meille kuvaa maailmasta (tässä tapauksessa mediasta), jossa elämme ja siitä muodostuneet käsityksemme muovaavat arvomaailmaamme. Tämä näkökulma kattaisi alleen niin välineet, sisällöt kuin toimijatkin.
Lipponen vie ajatuksen vähän eri suuntaan ja jakaa medialukutaidon sekä yleiseen mediaosaamiseen että paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Näistä yleinen mediaosaaminen on mediakasvatuksen aikaansaamaa ja se keskittyy ennen muuta tarjoamaan välineitä median vastaanottoon, tulkintaan sekä tuottamiseen. Paikallisessa ja yhteisöllisessä mediaosaamisessa taas Lipposen mukaan korostuvat johonkin tietyyn mediayhteisöön osallistuminen, toimintaa välittävät välineet sekä mediatoimijuus. Esimerkkinä hän mainitsee elokuva-alan opiskelijat, jotka opintojensa aikana tutustuvat käytännössä homman tekemiseen ja luovat näin oman specifin osaamisensa. Jos ymmärsin oikein, Lipposen artikkelista voi päätellä, että vasta tässä jälkimmäisessä eli paikallisen ja yhteisöllisen mediaosaamisen alueella toteutuu tuo yhteensulautuminen "kaiken kattavuuteen" median ymmärtämisen saralla.
Hmm... kuulunkohan minäkin sitten tuohon paikallisen ja yhteisöllisen mediaosaamisen piiriin, kun pääaineenani on teatterin ja draaman tutkimus? Ainakin joltain osin. Olen nimittäin pannut merkille, kuinka tulee usein analysoitua jopa tahtomattaan erinäisiä elokuvia tai esityksiä. Tässäpä siis kätevä pitkän kaavanmukainen aasinsilta tuohon välitehtäväämme numero 4. Myönnän siis olevani muodon ja rakenteen analysoija. Minusta on hauska bongailla leffoista aristoteelisia draaman kaaria ja huomata käännekohtia tai tunnistamisia. Usein pystyn kuitenkin olemaan (onneksi) havainnoistani hiljaa, etteivät kanssakatsojat häiriinny. Mutta joskus, kuten Terhikin omassa blogissaan kirjoittaa, olen myös minä todella ärsyttävä seuralainen kommentteineni ja kysymyksineni.
Vastaanottajan roolin olen omaksunut etenkin uutisia seuratessani. Kuuluu "formaattiin", mutta joskus on toki niidenkin luonnetta hyvä pysähtyä pohtimaan. Mieleeni muistuikin Nylon Beatin ja Arvi Lindin yhteistyöllä tekemä biisi "Hyviä uutisia", joka pistää miettimään uutisten luonnetta yhä enemmän. Miksi uutisissa näytetään meille pääasiallisesti vain ei-niin-kivoja asioita?! No, uutisten tehtävä on näyttää siis totuuksia reaalimaailmasta reaaliajassa ilman että toimittaja värittäisi asioita. Se luo autenttisuuden ja luotettavuuden tunnun. Se uutisista... Kuten jo erääseen blogiin (nimeä en muista enää!) kommentoinkin, tunnustan myös minä joskus olevani vastaanottaja mainoksia katsoessa. Olen siis joutunut mainosten uhriksi! Muutamia kertoja olen huomannut haluavani jonkin tietyn jutun, koska olen luullut sitä tarvitsevani. Sitten kun sanon sen ääneen, poikaystäväni on naurahtaen todennut minun haksahtaneen mainoksiin. Olen siis onnekseni ennen ostopäätöksiä tajunnut tilanteen! Mitä sitten kaikkeen "hömppään" tulee, niin toisinaan minäkin laitan aivot narikkaan ja otan sen ihan viihteenä. Toisinaan taas se kriitikkominä sieltä heräilee.
Että vaihtelevaa on! Tosin tuo vaihtoehtoisten tapojen suunnittelija olen harvemmin. Yritin oikein miettiä sellaista tapausta, muttei mieleeni noussut siltikään mitään erityistä. Ehkä lähinnä joskus jotain web-sivuja katsoessa on tullut sellainen olo, että tätä voisi muuttaa selkeämmäksi (kuten juuri ne Anniina Lundvallin esittelemät mediakasvatuksen www-sivut).
Tässäpä tämänkertainen annos... *Huokaus*
Lähteet:
Lipponen. Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
Vesterinen. Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Piileskelevä mediakasvatus
Kun eräs poika luennolla kertoi omasta mediakasvatustaustastaan, pystyin kyllä joltain osin samastumaan hänen tuntemuksiinsa. Muistui ihan itsellekin mieleen ne hetket, jolloin televisio ynnä muut "alhaisimpiin" kategorioihin kuuluvat mediat tuomittiin roskaksi. Sittemmin, kun suhtautuminen alkoi lieventyä, sieltä kannatti katsoa vain asiaohjelmia. Jäin oikein pohtimaan kuka minulle tällaisia neuvoja on syöttänyt... ehkä isovanhemmat tai kenties koulun vanhimmat opettajat. Tarkkaa muistikuvaa ei ole jäänyt mieleen. Pohdittuani omaa mediakasvatushistoriaani vähän lisää (aina lapsesta kohti varhaisaikuisuutta), tuli ensi alkuun tunne, etten ole sitä edes pahemmin saanut. Tarkemmin ajatellen totuus on kyllä onneksi toinen.
Olen siis 1990-luvulla peruskouluni käynyt, joten olen juuri sen kokeilevan mediakasvatuskauden kasvatteja. Kupiainen, Sintonen ja Suoranta toteavat artikkelissaan "Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet" mediakasvatuksessa näkyvän ajanhengen. Meilläkin jo alaluokilla tuli luokan perälle yksi tietokone, jolla sai kukin vuorollaan käydä pelaamassa Matikainen(?) nimistä matematiikkapeliä. Siispä kuten artikkelista käy ilmi, 1990-lukua voidaan pitää teknologisessa mielessä juuri tietokoneen ja sittemmin myös kännykän aikakautena. Kupiaisen, Sintosen ja Suorannan artikkelin mukaan 1990-luvulla myös mediakasvatukselliset näkökulmat laajenivat erilaisten katsojaryhmien tutkimukseen ja näin ollen lastenkin oma näkökulma tuli tärkeäksi. Mieleeni muistui juuri, kuinka mekin katsoimme koulussa silloin tällöin YLE:n Koulu-tv -ohjelmia, joissa (muistaakseni) aina välillä oli ruudun takana myös ikäisiäni lapsia. Heidän sanoihinsa kiinnitti aivan eri tavalla huomiota kuin asiaa papattavien tätien.
Koulu on siis toiminut minulle isona mediakasvatusväylänä, vaikken sitä ole niin edes aiemmin mieltänyt. Se on näyttänyt minulle tv-ohjelmia, opastavia tietokonepelejä, antanut ATK-tunteja sekä tutustuttanut minut sanomalehtien pariin teemaviikoillaan muutamia esimerkkejä mainitakseni. Myös kaveripiirillä ja (pari vuotta vanhemmalla) serkullani on ollut osansa mediakasvatuksessani. Heiltä olen omaksunut sellaisia omanikäisteni asioita median suhteen, joita vanhemmat sukupolvet eivät ole osanneet minulle neuvoa. Esimerkkinä tästä musiikkivideot, joista Kupiainen, Sintonen ja Suorantakin tekstissään mainitsevat. Tottakai myös vanhemmillani on ollut sormensa pelissä. Heidän antamansa mediakasvatus ei vaan ole ollut kohdallani niin näkyvää.
Yhteenvetona edelliseen voin todeta, että niin media kuin se kasvatusosiokin ovat olleet elämässäni vähän sellaisia piileviä asioita. Niitä ei ole tullut sen tarkemmin ajatelleeksi, ei ainakaan silloin nuorempana. Ne ovat vain olleet osa luonnollista arkielämääni.
Lähteet: Kupiainen, Sintonen ja Suoranta 2007. Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
Olen siis 1990-luvulla peruskouluni käynyt, joten olen juuri sen kokeilevan mediakasvatuskauden kasvatteja. Kupiainen, Sintonen ja Suoranta toteavat artikkelissaan "Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet" mediakasvatuksessa näkyvän ajanhengen. Meilläkin jo alaluokilla tuli luokan perälle yksi tietokone, jolla sai kukin vuorollaan käydä pelaamassa Matikainen(?) nimistä matematiikkapeliä. Siispä kuten artikkelista käy ilmi, 1990-lukua voidaan pitää teknologisessa mielessä juuri tietokoneen ja sittemmin myös kännykän aikakautena. Kupiaisen, Sintosen ja Suorannan artikkelin mukaan 1990-luvulla myös mediakasvatukselliset näkökulmat laajenivat erilaisten katsojaryhmien tutkimukseen ja näin ollen lastenkin oma näkökulma tuli tärkeäksi. Mieleeni muistui juuri, kuinka mekin katsoimme koulussa silloin tällöin YLE:n Koulu-tv -ohjelmia, joissa (muistaakseni) aina välillä oli ruudun takana myös ikäisiäni lapsia. Heidän sanoihinsa kiinnitti aivan eri tavalla huomiota kuin asiaa papattavien tätien.
Koulu on siis toiminut minulle isona mediakasvatusväylänä, vaikken sitä ole niin edes aiemmin mieltänyt. Se on näyttänyt minulle tv-ohjelmia, opastavia tietokonepelejä, antanut ATK-tunteja sekä tutustuttanut minut sanomalehtien pariin teemaviikoillaan muutamia esimerkkejä mainitakseni. Myös kaveripiirillä ja (pari vuotta vanhemmalla) serkullani on ollut osansa mediakasvatuksessani. Heiltä olen omaksunut sellaisia omanikäisteni asioita median suhteen, joita vanhemmat sukupolvet eivät ole osanneet minulle neuvoa. Esimerkkinä tästä musiikkivideot, joista Kupiainen, Sintonen ja Suorantakin tekstissään mainitsevat. Tottakai myös vanhemmillani on ollut sormensa pelissä. Heidän antamansa mediakasvatus ei vaan ole ollut kohdallani niin näkyvää.
Yhteenvetona edelliseen voin todeta, että niin media kuin se kasvatusosiokin ovat olleet elämässäni vähän sellaisia piileviä asioita. Niitä ei ole tullut sen tarkemmin ajatelleeksi, ei ainakaan silloin nuorempana. Ne ovat vain olleet osa luonnollista arkielämääni.
Lähteet: Kupiainen, Sintonen ja Suoranta 2007. Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet. Teoksessa Kynäslahti, Kupiainen ja Lehtonen (toim.) Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007.
Palanen mediaa ja mediakasvatusta
Viime kerran luennolla pohdimme käsitteitä media ja mediakasvatus. Keskustelua syntyi määritelmistä paljonkin. Media voi olla käytännössä lähes mitä vaan ja missä vaan, kunhan se vain välittää jotakin viestiä eikä luennoitsija Timo Portimojärvikään halunnut rajata median käsitettä pelkästään viestimiin. Mediaa on luvallista käyttää myös väärin! Luennolla chattiin joku kirjoittikin osuvasti Erkki Kurenniemen ajatuksen siitä, kuinka median väärinkäyttö osoittaa vain sen, ettei teknologia vielä hallitse sen väärinkäyttäjää.
Mitä sitten tämä oppiaineemme mediakasvatus itse asiassa on? Se on kasvatusta ja oppimista mediasta, sen välityksellä sekä sen kanssa. Käytännössä sen tarkoitus on ymmärtääkseni valaista meitä havainnoimaan ja tarkastelemaan ympäröivää maailmaa monin eri tavoin ja välinein, sillä media on salakavalasti "kaikkialla". Siihen voi ottaa erilaisia näkökulmia kuten esimerkiksi kulttuurisen, kriittisen, teknologisen tai suojelullisen. Mediat ja niiden sanomat ovat siis kaikki kulttuurisesti tuotettuja eli ne representoivat todellista maailmaa, kuten Tapio Varis on todennut puhuessaan mediakompetenssista.
Tässä vähän tällaista luentoon pohjautuvaa tekstiä... Myöhemmin vielä luvassa juttua omasta mediakasvatushistoriastani.
Mitä sitten tämä oppiaineemme mediakasvatus itse asiassa on? Se on kasvatusta ja oppimista mediasta, sen välityksellä sekä sen kanssa. Käytännössä sen tarkoitus on ymmärtääkseni valaista meitä havainnoimaan ja tarkastelemaan ympäröivää maailmaa monin eri tavoin ja välinein, sillä media on salakavalasti "kaikkialla". Siihen voi ottaa erilaisia näkökulmia kuten esimerkiksi kulttuurisen, kriittisen, teknologisen tai suojelullisen. Mediat ja niiden sanomat ovat siis kaikki kulttuurisesti tuotettuja eli ne representoivat todellista maailmaa, kuten Tapio Varis on todennut puhuessaan mediakompetenssista.
Tässä vähän tällaista luentoon pohjautuvaa tekstiä... Myöhemmin vielä luvassa juttua omasta mediakasvatushistoriastani.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Paljon MEKAstusta, muttei tyhjästä
Toisen luennon aluksi luennoitsija Timo Portimojärvi esitti kysymyksen siitä mitä yhteistä on vanhoilla keksinnöillä (höyrykone, sähkö, bitti). Ne kaikki ovat ilmestymisensä jälkeen mullistaneet maailmaa ja valtasuhteita sekä samalla aiheuttaneet pelkoja ja epäluuloja.
Edellisestä tulikin mieleen tämä minulle upouusi asia eli blogin pitäminen, joka on epävarmuuteni vuoksi meinannut tyssätä jo ennen kuin on ehtinyt edes kunnolla alkaa. Mutta täällä sitä taas ollaan!
Toisena välitehtävänämme oli tarkkailla ja raportoida mediakasvatuksen ilmenemistä eri viestimissä yhden tapausesimerkin valossa. Silmiini sattuikin eilisen päivän (su 13.9.2009) Aamulehdessä ollut mielipidekirjoitus, jossa nimimerkillä "Kolmen lapsen isä" kirjoittava aikuinen aviomies pohti moralismia suhteessa Big Brotheriin. Hän kritisoi Sub-tv:llä tapahtunutta irtisanomista. Kyse oli siis tapahtumasta, jossa työntekijä oli päästänyt yöllä maksulliseen lähetykseen BB-talossa tapahtunutta seksin harrastamista. Tämä nimimerkillä kirjoittaja moitti meitä tirkistelijöitä siis ns. kaksinaismoralismista, jossa väkivalta ja huijaaminen ovat meille ok, mutta seksi yhä tabu, vaikka samalla se on osa lähes meidän kaikkien jokapäiväistä elämää tavalla tai toisella.
Aihe on kiehtova. Ensiksikin tällä kaudella en ole itse tietoisesti katsonut BB:tä (muilla kausilla olen) ja vaikka en sitä katso, osuvat siitä kirjoitettavat otsikoinnit silmään siitä huolimatta. Toisekseen kiinnostaa tämä kaksinaismoralismin käsite. Elämme siis mediantäyteistä arkea, kuten olemme jo kurssin myötä moneen kertaan todenneet. Se ohjailee ajatuksiamme ja muovaa näin mielipiteitämme. Tämän vuoksi mediakasvatus onkin tarpeen sekä lapsille, että ennen muuta myös "kalkkeutuneille" aikuisille. Tämä Aamulehteen kirjoittanut kolmen lapsen isä on rehellinen ja hän myöntää nykytilan käsityksiemme ontuvan ja se tulee näkyväksi kaksinaismoralismina esimerkiksi juuri seksin suhteen.
En tarkoita, että sen enempää minun kuin kenenkään muunkaan pitäisi hyväksyä avoimesti näytettävä seksi televisiossa, mutta asioita on hyvä ajatella. Olen siinä mielessä mediakasvatuksellisessa mielessä mielipidekirjoittajan puolella, että miksi hyväksyä väkivalta ja muu roska, mutta ei luonnollista seksiä? Miksi vääristellä totuutta? Seksi on osa elämää eikä siinä sinällään ole mitään väärää. Nousee vielä mieleen sellainenkin seikka, että jos seksiä kaksinaismoralistisesti peitellään ja salaa silti harjoitetaan, eikö se toisaalta anna jossain mielessä ymmärtää, että siinä olisi sittenkin jotain väärää? Hmm, mene ja tiedä.
Edellisestä tulikin mieleen tämä minulle upouusi asia eli blogin pitäminen, joka on epävarmuuteni vuoksi meinannut tyssätä jo ennen kuin on ehtinyt edes kunnolla alkaa. Mutta täällä sitä taas ollaan!
Toisena välitehtävänämme oli tarkkailla ja raportoida mediakasvatuksen ilmenemistä eri viestimissä yhden tapausesimerkin valossa. Silmiini sattuikin eilisen päivän (su 13.9.2009) Aamulehdessä ollut mielipidekirjoitus, jossa nimimerkillä "Kolmen lapsen isä" kirjoittava aikuinen aviomies pohti moralismia suhteessa Big Brotheriin. Hän kritisoi Sub-tv:llä tapahtunutta irtisanomista. Kyse oli siis tapahtumasta, jossa työntekijä oli päästänyt yöllä maksulliseen lähetykseen BB-talossa tapahtunutta seksin harrastamista. Tämä nimimerkillä kirjoittaja moitti meitä tirkistelijöitä siis ns. kaksinaismoralismista, jossa väkivalta ja huijaaminen ovat meille ok, mutta seksi yhä tabu, vaikka samalla se on osa lähes meidän kaikkien jokapäiväistä elämää tavalla tai toisella.
Aihe on kiehtova. Ensiksikin tällä kaudella en ole itse tietoisesti katsonut BB:tä (muilla kausilla olen) ja vaikka en sitä katso, osuvat siitä kirjoitettavat otsikoinnit silmään siitä huolimatta. Toisekseen kiinnostaa tämä kaksinaismoralismin käsite. Elämme siis mediantäyteistä arkea, kuten olemme jo kurssin myötä moneen kertaan todenneet. Se ohjailee ajatuksiamme ja muovaa näin mielipiteitämme. Tämän vuoksi mediakasvatus onkin tarpeen sekä lapsille, että ennen muuta myös "kalkkeutuneille" aikuisille. Tämä Aamulehteen kirjoittanut kolmen lapsen isä on rehellinen ja hän myöntää nykytilan käsityksiemme ontuvan ja se tulee näkyväksi kaksinaismoralismina esimerkiksi juuri seksin suhteen.
En tarkoita, että sen enempää minun kuin kenenkään muunkaan pitäisi hyväksyä avoimesti näytettävä seksi televisiossa, mutta asioita on hyvä ajatella. Olen siinä mielessä mediakasvatuksellisessa mielessä mielipidekirjoittajan puolella, että miksi hyväksyä väkivalta ja muu roska, mutta ei luonnollista seksiä? Miksi vääristellä totuutta? Seksi on osa elämää eikä siinä sinällään ole mitään väärää. Nousee vielä mieleen sellainenkin seikka, että jos seksiä kaksinaismoralistisesti peitellään ja salaa silti harjoitetaan, eikö se toisaalta anna jossain mielessä ymmärtää, että siinä olisi sittenkin jotain väärää? Hmm, mene ja tiedä.
torstai 10. syyskuuta 2009
Mediamaailman uusilla urilla
Nyt on jännät paikat! Perustinpa elämäni ensimmäisen blogini ja nyt sitten kirjoittelen siihen. Mediakasvatuksen kurssi on siis saanut minutkin, tietokoneita "pelkäävän" nuoren naisen, kokeilemaan uusia uria.
Jo luennon alku teki minuun jotenkin sellaisen vaikutelman, että luvassa on jotakin kivaa ja mielenkiintoista. Vaikka täytyykin myöntää, että ensi alkuun tyrmäsin tämän blogin pitämisen omalta kohdaltani täysin. Sitten vain yhtäkkiä tajusin, että haluanhan minäkin tätä kokeilla. Kimmokkeeni sain lukemalla ensin muiden kurssin osanottajien aloitettuja blogeja ja homma näytti niin mukavan leppoisalta ja kivalta tavalta suorittaa kurssi, etten voinut enää olla osallistumatta :) Tässä sitä nyt sitten ollaan.
Hmm.. kuten joku tuolla jossain blogissaan kirjoitti, minullakin on tunne, että olisi paljonkin sanottavaa, mutta on vaikeuksia suoltaa niitä tähän kirjoittamalla. Mutta kaipa tämä tästä edistyy, kun saa homman ensin käyntiin ja löydän tässä vähitellen sisäisen bloggaajani. Sitä odotellessa voisin sepostaa tähän välitehtäväksi annetun median täyteisen päiväni kuvauksen:
Tiistai 8.9.2009
- klo 12 radio päälle (Groove FM)
-> myöhästynyttä aamupalaa nauttiessa selailen samalla Voi Hyvin -lehden näytenumeroa
- tietokoneella n. klo 12.30 - 14.30 (Facebook, s-postien luku ja vastaaminen, koulujuttuja...)
-> radio soi olohuoneessa edelleen taustalla
- yliopistolla mediakulttuurin luento, jossa PowerPoint -esitys n. klo 16 - 18
- klo 18.30 radiosta Groove jälleen päälle
- pikainen käynti tietokoneella klo 19.20 - 19.30
- klo 19.30 - 20.00 "päivän kohokohta" Salatut elämät
- tietokoneen ääreen koulujuttujen pariin klo 20.10 - 22.20
- klo 22.30 - 23.15 musiikin kuuntelua (Groove FM ja cd:ltä Lauryn Hill) ja kortin peluuta
- vielä ennen nukkumaan menoa luin sängyssä kirjaa nimeltä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
Että semmoinen mediapäivä minulla oli tiistaina. Nyt alkaa aika ja teksti tältä osin loppua, joten ensi kertaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
